Kouluttaja Oy Sirpa Kirjalainen

Hyvinvointia työhön ja arkeen

Valmennusta, työnohjausta ja luentoja työhyvinvoinnista, NLP:stä ja ajankäytön hallinnasta.

Työhyvinvointi ja työnohjaus

Työhyvinvointi on osa kokonaishyvinvointia. On tärkeää tarkastella sen tilannetta sekä työyhteisön kesken että henkilökohtaisesti.

Työhyvinvointivalmennus

Toteutetaan luentona, yksilö- tai ryhmäohjauksena. Aiheena voivat olla:

  • jaksaminen ja voimavarat
  • itsensä johtaminen
  • ajankäytön hallinta
  • tai niiden kokonaisuus käytettävissä olevasta ajasta riippuen

Aihe voidaan myös räätälöidä yhteisökohtaisesti. Lisäksi tarjolla on työnohjauksellista kiireenkesytystä.

Mitä työnohjaus on?

Suomen Työnohjaajat ry:n (STOry) määritelmän mukaan työnohjaus on:

  • tavoitteellista työskentelyä
  • työn ja toimintatapojen tarkastelua
  • ulkopuolista näkökulmaa työyhteisön kehittämiseen
  • eettisiin periaatteisiin perustuvaa toimintaa

Työnohjaus tukee työntekijää omassa työssään. Se on luottamukseen perustuvaa ja aina luottamuksellista.

Työnohjauksen avulla voidaan…

  • tukea työssä jaksamista
  • löytää uusia keinoja käsitellä työn eri ilmiöitä ja esiin nousevia ristiriitaisiakin tunteita
  • kirkastaa perustehtävän eli työn olennaisimman ytimen
  • tukea ammatti-identiteettiä, sen jäsentymistä sekä työssä kehittymistä

Työnohjaus mahdollistaa objektiivisen käsittelyn kriisitilanteissa sekä ehkäisee niiden syntyä antamalla tilaa erilaisille tunteille ja ajatuksille, jotka työssä nousevat pintaan. Sille voidaan asettaa erikseen sovittava tavoite niin ryhmä- kuin yksilötasollakin. Työnohjaus on luonteeltaan prosessimaista ja sillä voidaan vaikuttaa myös työyhteisön hyvinvointiin. Suomen Työnohjaajat ry

Koulutukset:

  • 2006 Ratkaisukeskeinen valmentaja, Palmenia
  • 2006-2009 Työnohjaaja, Muurlan opisto, logoterapeuttinen viitekehys

NLP – Mielen mahdollisuudet käyttöön

Tutustu siihen mitä NLP on ja haasta ajatteluasi uuteen asentoon! NLP (Neuro Linguistic Programming) tarkoittaa kehon, kielen ja mielen käyttöä, kokonaisvaltaista yhteyttä niiden välillä sekä sen yhteyden ymmärtämistä myös suhteessa muihin ihmisiin.

Mitä NLP antaa?

NLP tarjoaa voimaannuttavia toimintamalleja ja luo mahdollisuuksia avoimempaan ja toimivampaan vuorovaikutukseen. Sen avulla voi syventää itsetuntemusta ja laajentaa ymmärrystään muihin ihmisiin sekä ymmärtää erilaisuutta.

Opinnot alkavat lyhyellä johdantokoulutuksella (1–2 pv). NLP:tä opetetaan myös soveltavilla kursseilla (esim. Mielikuvista voimaa) ja erikoiskursseilla (esim. NLP ja urheilu).

Syvällisemmin (eri järjestäjiä)

  • NLP Practitioner (16–18 pv)
  • NLP Master (16–18 pv)
  • NLP Trainer (23 pv)

Sosiaalipanoraamamalli

Hollantilaisen sosiaalipsykologin Lucas Derksin NLP:n viitekehykseen kehittämä malli tutkii sosiaalisia vuorovaikutuksia ja tarjoaa keinoja niiden parantamiseksi.

Aiheesta on kirjoitettu englanninkielinen kirja Social Panoramas.

NLP-koulutukset:

  • 2015 Kansainvälinen Fellow Member Trainer IANLP -sertifiointi, International Association for NLP, Sveitsi
  • 2013 Social Panorama Consultant, Lucas Derks (Hollanti)
  • 2011–2012 NLP Trainer IANLP, Marja-Leena Savimäki (Suomi), Muutosvalmennus
  • 2000 NLP Facilitator, Barbara Waggoner (USA)
  • 1998–1999 NLP Master, Barbara Waggoner (USA)
  • 1997–1998 NLP Practitioner, Barbara Waggoner (USA)

Ajankäytön hallinta

Ajankäyttöä voi hallita – aikaa ei. Miten ja mihin käytät aikaasi?

Pysähdy ja näe oleellinen

Sen oivaltaminen, mistä tekemisessä on kysymys ja miten voimme muuttaa asioita ja lisätä samalla tekemisemme merkitystä, tuottaa kestäviä ratkaisuja hyvinvoinnillemme.

Valmennukset

  • Yksilö- ja ryhmävalmennukset (1–5 tapaamista)
  • Työnohjauksellinen valmennus (aikahaasteet työssä)
  • Luennot (2–3 h)

Kiireenkesytys Facebookissa →

Ajattelun aihetta

”Mennyt on muistoja ja kaipausta, tuleva on toiveita ja kuvitelmia. Todellinen elämä on juuri nyt. Jos kurkottaa pois nykyhetkestä, menettää ainoan elämänsä.”
Thich Nhat Hanh
Näytä edelliset ajatukset ↓

Näkökulma

”Jos et niä valloo tunnelin piässä, kahtelet viärään suunttaan”

Tuija Hoikkala, Luontaisterveys-lehti

Työ

”Työ on viipale elämää, ei koko pizza.”

Reijo Anger, lainattu IS-nettiuutisista 28.8.2021

Muutos

”Voimme muuttaa vain sellaista, minkä olemme huomanneet ja tunnistaneet.”

Heli Tuulenmäki, Competence Design Oy

Valinnoista

”Make your choices or your choices make you!”

Palomies Samin blogista

Tunteet

”Riippumatta siitä, mitä ihminen tunteilleen tekee, ne ovat aina hänen omiaan ja hänellä on vapaus ottaa selville niiden sanoma ja päättää niiden käyttämisestä.”

Patricia Tudor-Sandahl kirjassaan ”Kolmas ikä”

Elämäntarina

”Ihminen on aina tarinan kertoja. Hän yrittää nähdä elämänsä sellaisena kuin kertoo sen. Mutta on tehtävä valinta: elää vai kertoa.”

Jean-Paul Sartre

Miete

”Kolme varminta tapaa epäonnistua elämässäsi ovat, kun annat peloillesi vallan, kun käännät itsellesi selän ja kun teet oletuksia, joita alat pitää faktoina.”

Inarilainen-lehti 5.9.2012, tuntematon

Elämänhallinta

”Me tavoittelemme epätoivoisesti elämänhallintaa, vaikka jo sanan sisältöä maistellessamme tajuamme, että elämän hallinta on mahdottomuus. Kukaan ei voi hallita elämäänsä täysin. Sen sijaan voisimme ryhtyä tietoisemmin harjoittelemaan ja harjoittamaan itsensä johtamisen taitoja. Se tarkoittaa vapauttamme tehdä valintoja niissä asioissa, joissa se on mahdollista. Ja niitä on paljon! Mitä parempi itsensä johtaja on, sitä paremmin elämäkin on hallinnassa. Mutta ei täysin, siihen meidän on tyytyminen.”

Mari Aulanko, Kultaisella keskitiellä – valitse valitseminen, Kirjapaja 2009

Ihmiskuva

”Erityisesti tällä vuosikymmenellä on vahvistunut uusi, toiveikkaampi ihmiskuva: ihminen ei ole perintötekijöidensä ja hermoverkkonsa ennalta määräämä robotti, vaan moraalisia valintoja harkintansa pohjalta tekevä homo sapiens, viisas ihminen. Ihminen ei myöskään ole viettiensä ja tiedostamattomien yllykkeidensä pohjalta sokeasti toimiva eliölaji, vaan hyviin tavoitteisiin ja mielekkääseen elämään pyrkivä olento. Vaikka elämä ja oma kapasiteettimme asettavat meille rajoja, meillä on runsaasti vapaata tahtoa ohjata itse elämän kulkua aina parempaan suuntaan. Miten paljon meillä onkaan esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat sinnikkyydellään ylittäneet monia vastoinkäymisiä ja selvinneet ankarissa oloissa.”

Juhani Laakso, Mielen taito, Kirjapaja 2009

Kiire

”Kiireessä on mieltä vain keinona luoda joutilaisuutta. Kiirehdin nyt levätäkseni myöhemmin. Menetelmä toimii, jos kiire ei jää päälle. Jos jää, ylläpitäjistä ei ole puutetta. Se on onnettomuus, joka näyttää kohdanneen kokonaista aikakautta.”

Markku Envall, Mikä keisarin on, WSOY 2009

Työ

”Työstä on tulossa ihmisten näköinen, ihmisten kokoinen ja se liikkuu heidän mukanaan, yhä useammin vain korvien välissä.”

Anja Kulovesi, Miten työskentelen fiksummin – en kovemmin, Yrityskirjat

Luovuuden joutilaisuus

”Kuinka kaunista on olla tekemättä mitään ja levätä kunnolla sen päälle.”

Espanjalainen sanonta, kuultu radiosta 7.10.2009

Tie onneen

”Onneen ei kuljeta jokamiehen vaellettavia valtateitä, eikä matka sinne ole helppo, vaan jokaisen on omia teitään vaivojansa säästämättä sinne pyrittävä.”

Onnen Temppelin seinäkirjoitus, Aulanko · Hugo Standertskjöld

Toimiva loma

”Kesälomalla tärkeintä on, että ei vaadi mitään, ei suorita mitään eikä kaipaa mitään. Silloin loma toimii!”

Lääkäri Raisa Cacciatore, radiohaastattelu 2008

Näkökulman tulokulma

”Se, missä seisot, määrää sen mitä näet ja mitä et näe; se määrää myös näkökulmasi; muutos seisomapaikassasi muuttaa kaiken.”

Steve de Shazer, Ratkaisevat erot

Aikalaiva

”Aika on kuin laiva, joka ei heitä ankkuria.”

Saamelainen sananlasku

Hyvän työn edellytykset

Hyvän työn edellytykset on tislattu kolmeksi e:ksi: excellence, engagement ja ethics. Suomeksi: hyvää työtä tekevät ne, jotka osaavat asiansa, ovat sitoutuneita omaan työhönsä ja jotka toimivat eettisesti.

Howard Gardner, Harvardin yliopisto, HS 28.5.2010

Valinnat

Menneisyyden valinnat ovat muovanneet tämän hetken tilanteeni. Tämän hetken valinnat muovaavat tulevaisuuteni.

Sirpa Kirjalainen

Jokainen päivä – Varje dag

”Varje dag är nytvättad och simrande klar. Allt är ständig förnyelse.”

Maria Scherer, Du är inte ensam

Todellista

”Ainut asia, joka on todellinen, on loputon nykyisyys, yksittäinen nykyhetki, jonka kautta aika kulkee.”

Caroline Myss, Tie sisäiseen linnaan

Mystisyyden taju

”Kunhan en koskaan menettäisi mystisyyden tajuani ja välitöntä tunnetta siitä. Ne kuuluvat yhteen, ovat yhtä ja samaa – mysteerin tunne ja taju. Jos mysteeri katoaa luonnollisena elämän ulottuvuutena, kaikki litistyy tieteeksi, materiaksi, tässä ja nyt -näennäisyyksiksi, fenomenologiaksi.”

Eija Wagner, Paluumuuttajan päiväkirja

Ota yhteyttä